M-pub Messuhalli. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Paheellinen savuverho eli sata vuotta savukkeita

Aika06.04.2017 Paikka​Hotelli- ja ravintolamuseo

Tupakointiin on kautta vuosisatojen liitetty mielikuvia niin hienostuneisuudesta, jonkinlaisesta kielletystä ylellisyydestä ja leppeästä nautinnosta kuin paheellisuudesta, rappiosta ja lankeamisesta. Tupakointia eli savun juomista pidettiin 1600-luvulla alkoholille rinnasteisena ”kuivana juoppoutena”, ja siitä kiinni jäämisestä seurasi rangaistus. Toisaalta tupakointia on luonnehdittu myös sairauksia parantavaksi, rauhoittavaksi, keskittymistä edistäväksi ja jännitystä poistavaksi nautinnoksi – aina 1900-luvun puolenvälin jälkeiseen, terveyshaittoja korostavaan suureen muutokseen asti.

Teollisesti valmistetut savukkeet yleistyivät maailmalla voimakkaasti ensimmäisen maailmansodan aikana, Suomessa käytännössä toisen maailmansodan aikana. Tupakoinnin omaksuivat ensiksi ylemmän, sen jälkeen alempien sosiaaliluokkien miehet ja vasta sitten naiset. Myös naisilla tupakoinnin omaksuivat ensiksi ylimmät sosiaaliryhmät, joskin naisten tarttuminen savukkeeseen oli Suomessa ennen toista maailmansotaa hyvin vähäistä.

Perinteistä naisen roolia savukkeella uhmanneet liitettiin lähes poikkeuksetta erilaisten kaupunkilaishuvitusten, kuten kahviloiden ja ravintoloiden turmelusta aiheuttavaksi ajateltuun maailmaan ja erityisesti tarjoilijoihin liitettiin mitä mielikuvituksellisimpia siveellisyyden sekä yhteiskuntarauhan menetyksen mielikuvia.

”Helsingissä on yhtäkkiä puhjennut yleinen "kahvilakulttuuri”. Kahviloita on joka nurkassa, uusia yhä avataan ja aina niissä on väkeä ihan kukkurallaan. Siellä sitten istutaan tuntikausia, ilma käy raskaaksi ja paksuksi, pöly ja tupakansauhu ei sitä suinkaan paranna, mutta sellaista ei panna merkille. Siellä vain ollaan, lörpötellään, toistetaan kaikki huhut ja juorut, kuherrellaan ja kiemaillaan. Totutaan toisin sanoen sangen epäterveelliseen, pintapuoliseen ja tyhjään ulkona huvittelemiseen josta sitten myöhään, kellon keskiyötä lähetessä, vihdoin livahdetaan kotia.” Naisten ääni -aikakauslehti v. 1918.

Pelko oli suuri, että naisten elämän pääasiallisena sisältönä ei enää olisikaan aviopuolison ja perheen hankkiminen. Julkisten huvien, silkkisukkien, meikkaamisen sekä tupakoinnin nähtiin voivan johtaa askel kerrallaan kohti lopullista turmelusta, joksi mm. prostituutio laskettiin. Ajateltiin, että ravintoloissa tupakan ja alkoholin ohella muutkin paheet olivat aina jollakin tavalla läsnä ja avoin tupakointi tulkittiin myös avoimen seksuaaliseksi teoksi.

”Tuskin on mitään inhoittavampaa kuin – nainen tupakka suussa ja ryyppylasi vieressään. Kun hän kerran suostuu tähän, ei ole pitkällä muuhunkaan, joka tällaista sitten tavallisesti seuraa.” Naisten Ääni v. 1925.

"Uusi nainen on vallankumouksellinen kaikessa, mikä jarruttaa kehitystä. --- Uusi nainen ei salli lapsensa ansaita nimitystä: ”jazzi-tyttö”, vaan valvoo tarkoin, ettei tämä omaksu rappeuttavia paheita, käyttämällä vapaa-aikansa viinilasin ja tupakan tarjoomassa nautinnossa." Aikakauslehti Toveritar v. 1935.

Tupakointi oli yhtä aikaa keino erottautua ja toisaalta löytää hengenheimolaisia. Erityisesti naisten (ja erityisesti julkista) tupakointia puolustettiin valinnanvapaudella ja tasa-arvolla ja sen vastustajia haukuttiin kaksinaismoraalista. Naisten tupakoinnin voidaan sanoa olevan osatekijä koko sukupuolijärjestelmän muutoksessa, sillä marginaalisenakin ilmiönä se aiheutti runsaasti ristiriitoja ja haastoi vallitsevan naiskuvan.
 


HOK:n Ravintola Stadionin työntekijöitä v. 1952. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Tupakoinnin todelliset riskit tulivat Suomessa suuren yleisön tietoon vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin keuhkosyöpä ja sydäntaudit lisääntyivät erityisesti keski-ikäistyvien, nuoruudestaan saakka tupakoineiden miesten keskuudessa. Miehille tupakointi alkoikin tuohon aikaan olla lähestulkoon normi; 1940-luvun lopulla jopa yli 70 % miehistä tupakoi päivittäin.

Passiivinen tupakointi sekä tupakoinnin aiheuttamat terveyshaitat nousivat yleiseen keskusteluun vähitellen 1960–70-luvulla ja v. 1976 säädettiin Suomen ensimmäinen tupakkalaki. Tällöin myös säädettiin tupakan ostamiselle alaikäraja, 16 vuotta (v. 1995 18 vuotta) sekä rajoitettiin merkittävästi tupakkamainontaa.
 


Corona Baari v. 2006. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat.

Tupakointi ravintolan baaritiskillä ja pelitilassa kiellettiin v. 2000 (poikkeus jos tarjoilutila oli alle 50 neliötä) ja tupakansavu luokiteltiin syöpävaaralliseksi. Vuonna 2007 ravintolatupakoinnin kielto laajeni ja tupakointi sallittiin ravintolan sisätiloissa vain erityisissä tupakkakopeissa. Käytännössä tupakointi siirtyi tällöin ulos kaduille ja ravintoloiden terasseille. Vuonna 2016 sekä 2017 alussa tehtiin tuoreimmat lain kiristykset, jotka puuttuivat yhä tarkemmin myös yksityisissä tiloissa tapahtuvaan tupakointiin.

Kuluneiden sadan vuoden aikana tupakointi on kulkenut pitkän polun harvojen huvista ensin lähes joka tilanteen itsestäänselvyydeksi. Sittemmin savuverhoa on vähitellen hälvennetty. Nautinnon halu ei kuitenkaan häviä kontrollin myötä. Mikä on sinun paheesi?

-Tiina