Ravintolaillan ilopilleri?

Aika10.07.2017 Paikka​Hotelli- ja ravintolamuseo

Nautinnon nälkä -näyttely haluaa jättää kävijälle avoimia kysymyksiä. Onko lasissa vettä vai kirkasta viinaa? Mikä on kunkin kävijän oma suhtautuminen siihen että joku ei juo? Onko liikaa vai liian vähän juova ilonpilaaja?

Suurimmillaan ilo lähenee karnevaalitunnelmaa, jossa tiukkapipoisimmatkin voivat nousta pöydille tanssimaan tai vähintäänkin heittää kravatin pois. Kuka on ilopilleri ja miten ilo saavutetaan? Entä kun menee överiksi? Mitä kun siirrytään kovempiin nautintoaineisiin?

Iloa ja hyvää fiilistä on haettu huumeilla jo 1900-luvun alussa. Sitä ennen ne tunnettiin harmittomina ihmelääkkeinä, joilla saattoi parantaa monenlaisia oireita.


Grand Hotel Fennia, 1930-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo.

Kokaiinista lumouduttiin Suomessakin 1920-luvulla. Sitä pystyi ostamaan esimerkiksi helsinkiläisistä salakapakoista. Myös eräät ravintolat ja kahvilat myivät väkijuomien salakaupan ohella kokaiinia. Kieltolain loppuminen vaikutti merkittävästi huumekaupan lopahtamiseen, sillä se näivetti salakuljettajien ammattikunnan.

Sota-ajan ongelmana heroiini
Yskänlääkkeenä käytetyn heroiinin kulutus oli suurta. Eivätkä viranomaiset vielä noteeranneet heroiinin vaaroja. Se oli uuden sukupolven huume, jota saattoi ottaa suoraan rasiasta, murskata, nuuskata tai polttaa julkisella paikalla. Sota-aikana ja heti sen jälkeen heroiini oli Helsingin muotihuume, edullisuuden ja helpon saatavuuden vuoksi. Heroiinitabletteja sai apteekeista ja niitä sai ostettu myös pimeästi kadulta. Trokarit myivät Primulan kahvilassa (Mannerheimintie 12) heroiinia 25 tabletin rasioissa. Lisäksi muun muassa vanhan ylioppilastalon ravintola, ravintola Repo ja Kluuvikadun Fazerin kahvila mainitaan usein poliisilähteissä heroiinin käyttäjien kokoontumispaikkoina.

Ennen suurelta osin terveydenhoitoalan ammattilaisten ongelmana vaiettu huumeiden väärinkäyttö levisi sodan jälkeen nuorten aikuisten, työväestön ja sodasta palanneiden pariin. Nuuskaamisen ja heroiinihumalan kapinallinen leima ja uutuudenviehätys houkuttelivat nuoria kokeilemaan.

Jokaisella sukupolvella on muotinsa
1950-luvun puolivälissä opiaattien tilalle ja metadonin rinnalle tulivat amfetamiini ja unilääkkeet. Tampereen alueella unilääkkeiden ja oluen sekakäytöstä tuli muoti-ilmiö kahviloissa aikaansa viettävien nuorten parissa. Marginaali nautinnon ja kuoleman välillä oli hyvin kapea, mikä koitui monen käyttäjän kohtaloksi.

Narkomaaneja hoidettiin edelleen mielisairaaloissa. Naiset olivat hoidoissa enemmistönä, sillä he jäivät herkemmin kiinni. Kahviloissa ja ravintoloissa vetelehtivien miesten oli helpompi perustella käytöstään ja keksiä verukkeita kuin naisten, joiden ravintoloissa käynti oli paljon rajatumpaa kuin miesten.


Ravintola Tillikka, Helsinki 1970-luku. Hotelli- ja ravintolamuseo.

1960-luvulla syntyi uusi nuorisokulttuuri, johon huumeet kuuluivat eri tavalla kuin ennen. Huumeiden arkipäiväistyminen aiheutti Suomen ensimmäisen huumeaallon. Kannabiksen ja amfetamiinin käyttö lisääntyi ja LSD tuli muotiin. Samaan aikaan huumelainsäädäntö tiukkeni.

1980-luvun lopulta ravet yhdistivät villin tanssin, teknomusiikin ja aika usein myös huumeet. Juhlinta siirtyi ravintoloista varastoihin ja vanhoihin tehdasrakennuksiin. 2000-luvulla nousi klubisukupolven keskuudessa tutkimuskemikaalien suosio. Suosituimpia bilehuumeita ovat olleet muun muassa ekstaasi ja gammabutyrolaktoni eli lakka. Iso osa näistä design-huumeista on luokiteltu lääkeaineiksi ulkomailla. Osa käyttäjistä kokee, että teknomusiikki alkaa toimia vasta huumeiden vaikutuksen alaisena. Alkoholia näissä juhlissa sen sijaan ei kulu.

-Merja