Lohdullista oli kuulla kaiken kaaoksen keskellä ystävällisiä sanoja…

Aika26.09.2016 PaikkaLottamuseo

Talvisotaan liittyneet väestönsiirrot tapahtuivat kolmessa vaiheessa: ennen sodan syttymistä, sodan aikana ja rauhanteon jälkeen. Ennen talvisodan syttymistä evakuoitiin noin 100 000 rajaseudun asukasta. Talvisodan alettua, venäläiset valtasivat nopeassa aikataulussa evakuoidun suojavyöhykkeen, jonka vuoksi jouduttiin tekemään nopealla aikataululla lisää väestönsiirtoja.

Siirtoväen fyysisistä tarpeista huolehtiminen oli ensiarvoisen tärkeää, jotta matkalaiset jaksoivat matkaa taittaa. Suuri merkitys oli kuitenkin myös sillä, että epävarmassa tilanteessa sai osakseen ystävällisyyttä, tukea ja myötätuntoa.

Sankka ihmisjoukko reppuineen ja nyytteineen liikehti asemalla. Junan piti tulla, mutta kukaan ei tiennyt aikaa. Oli vain käsketty olla valmiina. Pimeässä eivät kaikki oikein huomanneet junan tuloa, niin hiljaa ja harvakseltaan puuskuttaen se saapui.

Sotilaat rauhoittivat ihmisiä, jotka yhtä aikaa ryntäsivät vaunuihin. ”Kaikki pääsevät, rauhallisesti vain!” kuului huutoja joka taholta. Lohdullista oli kuulla kaiken kaaoksen keskellä ystävällisiä sanoja ja kehotuksia, kokea auttajan tukeva käsi kädessään. Hiljainen kiitos ja onnen toivotus saatteli auttajaa.

(Yhteinen tulikoe, Naisten kertomaa vuosilta 1939-1944 s. 17) Kuva: Sa - kuva