Ria Kataja Juliana

”Oi mikä valo loistaa tuolla…”

Aika28.06.2017 PaikkaTeatterimuseo

”…Se itä on ja Julia on sen aurinko”, tunnelmoi Janne Reinikainen Rakkauden tiloja -näyttelyssä. Ja kohta Ria Kataja huudahtaa: ”Voi minua!”

Jannen ja Rian äänet Romeona ja Juliana ovat kaikuneet museossa aikaisemminkin. Kyseessä on Romeo&Julia-simulaattori, joka toteutettiin Teatterimuseon Voima ja lumo -näyttelyyn 1990-luvun lopulla. Silloin se oli viimeisintä tekniikkaa ja perustui dvd-videoihin. Henkilöt kuvattiin sinistudiossa ja liitettiin myöhemmin digitaalisiin lavastuksiin.

Romeo&Julia oli interaktiivinen elokuva, jossa katsoja saattoi toimia ohjaajana Shakespearen klassikkonäytelmän parvekekohtauksessa. Kohtaus oli ohjattu kolmena erilaisena versiona: klassisena, rituaali- ja katuversiona. Katsoja sai valita haluamansa version tai yhdistellä osia eri versioista mielensä mukaan.

Romeo&Julia-simulaattori poistettiin näyttelystä kymmenisen vuotta sitten, mutta nyt tähän retroihanuuteen voi taas tutustua! Simulaattori päivitettiin nykytekniikalle ja toimii nykyään nettiselaimella Rakkauden tiloja -näyttelyssä olevalla kosketusnäyttötietokoneella.


Yllä olevassa kuvassa on valittuna klassinen Romeo, rituaaliteatterin Julia ja katuversion lavastus. Paloja vaihtamalla ja yhdistelemällä voi vertailla erilaisia teatterityylejä!
 
Tekijät:
Alkuperäinen Romeo&Julia-simulaattori:
Käännös ja sovitus: Arto af Hällström
Romeo: Janne Reinikainen
Julia: Ria Kataja
Ohjaus: Titta Halinen (katuversio)
Arto af Hällström (klassinen versio)
Claude Naville (rituaaliversio)
Lavastus ja puvustus: Juha-Pekka Kiljunen
Maskeeraus: Nadja Delcos
Tuotanto: Cube Oy – 1999
Tilaaja: Teatterimuseo – 1999
Suunnittelu: Henrik Niinimäki ja Hannu Riihimäki
Ohjaus: Henrik Niinimäki
Tuottaja: Hannu Riihimäki
Digitaalilavastus: Paavo Perttula
Leikkaus ja videon post-production: Henrik Niinimäki ja Paavo Perttula
Tekniikka: Otso Koski
Äänisuunnittelu: Jarkko Tornberg – Signal to Noise
Tiedotus: Kati Uusi-Rauva
Monikameraohjaus: Jan Hagelberg
Kuvaus: Maija Ahti
Kamerat: Rike Jokela ja Maija Ahti
Äänitys: Jari Ala-Koskela ja Arttu Kontkanen

Tekninen päivitys 2017:
Mainio Tech / Antti Hukkanen
Harri Mähönen