Rakkauden teatterillinen aivomyrsky

Aika23.05.2016 PaikkaTeatterimuseo

Syksyllä 2014 museoammattilaisten sähköpostilistalle tuli Hotelli- ja ravintolamuseon viesti, jossa kyseltiin kiinnostusta lähteä mukaan tekemään rakkausaiheista näyttelyä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Viesti luettiin Teatterimuseossa, itse kukin sitä pohti ensin hiljaa mielessään, sitten yhdessä ääneen lausuen ja niinhän siinä kävi, että idea vei mukanaan!

Rakkaus kuuluu teatteriin ja draamakirjallisuuteen. Rakkausaiheisia näytelmiä on lukemattomia! Tai, itse asiassa, eikö rakkaus tai se puute ole tavalla tai toisella jokaisen näytelmän aiheena?! Tietysti meidän on lähdettävä mukaan!

Siitä päätöksestä alkaen olemme katsoneet kokoelmiamme rakkaudenpunaisten silmälasien läpi. Mitä näyttelyyn sopivaa aineistoa löytyisi? Miten sitä esittelisimme? Miltä rakkausnäyttely näyttää? Keitä mukaan työryhmään? Mikä näyttelylle nimeksi? Erinäisiä askeleita on tuon syksyn jälkeen otettu. Näyttelyn sisältö hahmottuu pikkuhiljaa ja kuva- ja esinevalinnat käynnistyvät kesälomien jälkeen. Kerrotaan niistä sitten myöhemmin.

Mutta ensin ihan alkuun! Aloitimme näyttelyn suunnittelemisen ja teemaan uppoutumisen aivomyrskysessiolla. Neljä ihmistä istui pöydän ympärille fläppitaulupaperin eri puolille, jokaisella kädessään tussi. Sitten alettiin assosioida.

Mitä tulee mieleen sanoista rakkaus ja teatteri? Mielikuvat polveilivat vaahtokarkeista vimmaan ja kepeydestä ahdistukseen. Näyttämöllä rakkaus on toisaalta keveää, positiivista ja eteenpäinvievää, mutta toisaalta tummien tunteiden ja konfliktien sytyke.

Entäpä millaisia kuvia silmissämme välkkyi? Miten rakkaus näyttämölle lavastetaan? Lähdimme ensimmäisistä mielikuvista ja kliseisistäkin kuvista. Parveke! Heinälato! Kuutamo!

Mitä näytelmiä tulee mieleen? Romeo ja Julia ja Shakespeare yleensäkin. Anna Karenina. West Side Story. Entä elokuvia? Ah, tietysti Casablanca!

Nyt ollaan pidemmällä, mutta muutamista mielikuvista pidämme edelleen kiinni. Mitä tuumaisit, jos esimerkiksi pääsisit meillä esittämään oman elämäsi parvekekohtauksen?