Havaintoja rakkauden opastamisesta

Aika30.06.2017 PaikkaVantaan kaupunginmuseo

Rakkauden tiloja -näyttelyiden avajaisista on nyt hieman päälle neljä kuukautta.  Tässä ajassa museoissa on ehditty järjestää sinkkuiltoja ja työpajoja, kuljettaa ihmisiä näyttelyissä rakkausbusseilla sekä tietenkin opastaa useita pieniä ja suuria ryhmiä. Miten rakkausnäyttelyä sitten opastetaan ja miten se kenties eroaa muista opastuksista? Näiden kysymysten analysointi paljastaa paljon olennaista myös näyttelyn merkityksestä.

Yllättävän usein museoon saapuu kävijöitä, jotka eivät etukäteen tiedä esillä olevan näyttelyn aiheesta. Nämä sekunnin murto-osan kestävät hetket, kun odottelet ihmisten reaktiota vastapaljastettuun näyttelyaiheeseen, ovat oppaalle jännittäviä. Ensimmäiseen huoneeseen siirtymistä siivittävät usein vuoronperään ennakkoluuloinen kulmien nosto, hieman hermostunut nauru ja poskille nouseva puna. Ihmisten ilmeistä näkee jännittyneisyyden ja ilmassa leijuu kysymyksiä.

Ehkä se johtuu suomalaisesta juroudesta ja ujoudesta, että rakkaus ei pääsääntöisesti kuulu niihin aiheisiin, joista ensimmäisenä tuntemattomien kesken keskustellaan – ainakaan kovin luontevasti. ”Kel’ onni on, se onnen kätkeköön” ja niin edelleen. Myös rakkauteen liittyvistä haasteista on vaikea puhua. Tämä onkin ”se juttu”, mikä erottaa rakkausnäyttelyn opastukset muista, sillä keskustelun herättäminen voi ryhmästä riippuen olla haasteellista.

Ensimmäisen huoneen johdantomaisuus ja jännittyneisyys vaihtuu teinihuoneessa rentoihin naurahteluihin ja samaistumisen kokemuksiin. ”Ai kamala, millasta aikaa se oli”, muistellaan usein sitä intohimoa, jolla uusiin suhteisiin lähdettiin. Huoneessa ovat esillä teini-ikäisten rakkaustarinat diskoineen, ostoskeskuksineen ja idoleineen. Oppaalle kenties se jännittävin hetki on kuitenkin päättää siitä, viitatako teinin patjan alta löytyvään K18-materiaaliin vai ei. Kävijöiden reaktiot materiaaliin ovat olleet kahdenlaisia: on koettu täysiä nauruun repeämisiä, mutta myös niitä hetkiä, joina ilmapiiri muuttuu hieman vaikeaksi. Seksistä tai seksuaalisuudesta puhuminen tai edes niihin viittaaminen voi siis edelleen tuntua tabulta tällaisissa tilanteissa.

Patjan alta löytyvä K18-materiaali alkaa joskus naurattaa. Toisinaan niistä kertominen saattaa aiheuttaa myös vaikeita tilanteita. Kuva: Antti Yrjönen / VKM.

Teinihuoneesta saavutaan kiitoradalle, jota kiertävät romantiikkaa uhkuvat kalliot. Nousevaan lentokoneeseen yhdistyvä sinitaivas sekä mustarastaan viserrys tuntuvat jättävän pysyvän jäljen usean kävijän muistilokeroihin. Yleensä asiakkaat palaavat juuri tähän huoneeseen yläkerran jälkeen. Oppaana olen havainnut, että huone aiheuttaa samanlaisen vau -reaktion huolimatta siitä, olivatko kyseessä vantaalaiset, ulkopaikkakuntalaiset tai ulkomaalaiset. Usein tässä huoneessa keskustelu hiljenee ja keskitytään olennaiseen. Sekä selfieiden ottamiseen.

Tunteiden kiitotiellä on välillä haastavaa löytää vuorovaikutusta kävijän ja oppaan välillä. Kuitenkin häähuoneeseen ehtiessään on varautuneempikin yleisö jo tarpeeksi lämmitelty, ja useimmiten keskusteluyhteys aukeaa viimeistään omiin häihin liittyvän muistelun kautta. Huoneen vaaleanpunaisia seiniä koristavat sata hääkuvaa sadan vuoden ajalta, joiden ikää arvuutellaan ja morsianten tyylejä eri aikoina ihastellaan (ja arvostellaan). Tässä huoneessa vuorovaikutus oppaan ja yleisön välillä on usein parhaimmillaan. Miksiköhän häistä on niin helppo puhua?

Hääkuvaseinää tutkitaan usein tarkasti. Kuva: Antti Yrjönen / VKM. 

Tunnelmointi ja huokailut vaihtuvat baarihuoneessa naurahduksiin ja on joskus nähty jokunen spontaani tanssiliikekin. Etenkin seinää koristava toteamus ”Hotelli Vantaalla seuraa saa kaikki” herättää hilpeyttä ja nyökkäyksiä oman kokemuksen ja/tai hyväksynnän merkiksi. Vaikka baari-aihe letkeyttää tunnelman ja parhaimmillaan myös lanteet, eivät ihmiset mielellään jaa baarimuistojaan. Ja se voi oppaan kannalta olla ihan hyväkin asia.

Opas voi ohjata baarihuoneessa kävijöiden kokemukset myös hyvin toiseen suuntaan. Empatia tulee käsin kosketeltavaksi, jos opas kertoo tarinan avioerosta ja sairastumisesta piikkilankakruunun takaa. Toisaalta tunnelmaa voi halutessaan myös keventää kertomalla rengin talontyttärelle ostamasta vihkijäislahjasta, joka sai pakkien jälkeen aikamoista kyytiä. Auttamattakin alkaa pohtia, millaisia tarinoita ja kohtaloita kulloinkin opastettavasta porukasta löytyy. Yllättävää kyllä, ikävistä tarinoista tullaan keskustelemaan oppaan kanssa, mutta yleensä vasta varsinaisen opastuksen jälkeen.

Baarista siirrytään viimeiseen huoneeseen, jossa pyörivät Vantaa kanavan kanssa yhteistyössä tehdyt videot. Kuva: Antti Yrjönen / VKM.

Tarpeeksi bailattuaan, kävijät viedään viimeiseen huoneeseen istumaan. Huoneessa katsellaan Vantaa kanavan kanssa yhteistyössä tehtyjä videoita. Siinä on oppaallakin helposti tippa linssissä, kun Vantaan vanhin mies, Kalle 105 vuotta, laulaa sairaalassa makaavalle vaimolleen joka päivä: ”Kuule kulta, oma kulta, sulle suukon mä antaisin”, ja suutelee vaimonsa otsaa. Videoita seurataan usein tarkkaan ja tunnelma tiivistyy. Videoiden joukossa on myös huumoripläjäyksiä, esimerkiksi Päiväkirjaklubin Eeva Vekin teinivuosien päiväkirjaotteiden muodossa.

Kun varsinainen opastus päättyy, esitän aina yleisölle toiveen, että he lukisivat tarinoita hetken aikaa itsekseen.  Jotkut jäävätkin kiertämään näyttelyä itsekseen ja lukemaan, toiset poistuvat videot katsottuaan. Oppaana sitä jää aina miettimään, millainen vaikutus näyttelyllä on asiakkaisiin ollut. Tunteiden kiitotiellä -opastuksissa lennetään tunnetilasta toiseen. Vaikka rakkaudesta on vaikea keskustella tuntemattomien kesken, onnistuu se herättämään voimakkaitakin reaktioita.

Ehkä meidän olisi siis syytä opetella keskustelemaan henkilökohtaisistakin asioista keskenämme. Museonäyttely voi olla juuri tällaisen keskustelun mahdollistava paikka, ja vaikka se oppaasta tuntuu usein haasteelliselta, on hänellä tärkeä rooli keskustelun aloittajana ja ylläpitäjänä. Lopulta rakkaus on kuitenkin hyvin universaali aihe, josta keskustelemalla pystyttäisiin rakentamaan siltoja esimerkiksi kohti parempaa yhteisymmärrystä kulttuurien, poliittisten suuntausten ja seksuaalisten näkemysten osalta.  

Teksti: Maiju Nurminen