Nykydokua erotiikan äärellä

Aika06.10.2017 PaikkaVantaan kaupunginmuseo

Rakkauden tiloja - Tunteiden kiitotiellä -näyttelyä varten tehtiin useita dokumentointeja mm. tanssilavoilla, sinkkuilloissa, sateenkaarinuorten tapaamisissa ja tietysti myös perinteisessä seksikaupassa. Rakkaus-aiheen parissa jo vuonna 2014 aloittaneet museoamanuenssit Anna ja Mari kirjoittivat seuraavan tekstin Vantaan kaupunginmuseon Muistaakseni -blogiin http://muistaakseni.blogspot.fi/2014/11/nykydokua-erotiikan-aarella.html seksikauppakokemuksistaan. Tekstissä viitattu "Rakkauden kaupunki", oli Tunteiden kiitotiellä -näyttelymme työnimi.Tältä dokumentointireissulta näyttelyyn päätyi teinihuoneemme patjan alta löytyvät K-18 materiaalit. 

Varmasti monelle Hakkilan liikennevaloissa seisseelle ohikulkijalle on silmiin osunut 350 vuotta vanhan Malmarsin kestikievarin kupeessa sijaitseva vaalea puutalo, jonka seinällä komeilee iso mainoskyltti: ”Sexi. Lehdet, videot, dvd.” Hakkilan pornokauppa oli ollut meillä museossa havainnointi-haastattelulistalla jo muutaman vuoden. Tiesimme kauppiaan iäkkääksi, seksikaupan jo vuosikymmeniä toimineeksi ja talon historiankin yli satavuotiseksi. Paikan historia olisi hyvä saada tallennetuksi museon arkistoon, sillä kuuluuhan vantaalainen yrittäjyys museon kokoelmapolitiikan piiriin. Liikkeeseen tutustumista ja haastattelun toteutusta oli kuitenkin aina lykätty. Jospa ensi kesänä sitten… 

Tavallaan vähän vitsinäkin heitetty idea kyti silti mielissämme. Onnistuneiden rokki- ja kaljakelluntadokumentointien jälkeen rohkeutta oli tullut lisää ja usko vahvistunut siihen, että oudoltakin tuntuvia nykydokuaiheita kannattaa kokeilla. Lisäksi museolla oli pikkuhiljaa alkamassa uusi laajempi tallennusprojekti, jonka tuotoksia, vantaalaisen rakkauden eri ilmenemismuotoja, tultaisiin esittelemään kaupunginmuseossa ”Rakkauden kaupunki” -näyttelyssä Suomen itsenäisyysjuhlavuonna. Päätimme, että nyt olisi oikea aika pistäytyä myös Hakkilassa.

Paljon ennakkouhoa ja vähän naureskeluakin mahtui valmisteluihin, kunnes eräänä syyskuun raikkaana ja aurinkoisena iltapäivänä parkkeerasimme kaupan pihaan. Emme olleet varoittaneet tulostamme etukäteen, sillä mitään yhteystietoja ei yrityksestä netin kautta ollut löytynyt. Oven eteen oli pysäköity pakettiauto ja polkupyörä, josta päättelimme, että sisällä saattoi olla asiakkaita. Jännitti ja vähän nolotti. 

Astuimme varovasti sisään parhaat päivänsä nähneeseen, hieman nuhjuiseen talovanhukseen. Ovenpielet repsottivat ja seinän läpi oli porattu jonkin näköinen lukkosysteemi. Heti ulko-oven vieressä sijaitsi kassa, jonka takana palveli vanha harmaantunut ukko harteillaan musta fleecepusakka. Tiskin toisella puolella oli ehkä meidän ikäluokkaa tai hiukan vanhempi miesasiakas. Molemmat katsoivat muistiinpanolehtiö kädessä ja kameralaukku olalla sisään sinkoavaa naiskaksikkoa hieman kummastellen.

Tervehdimme miehiä nopeasti ja jatkoimme kaupan perälle parin huoneen päähän kassasta. Kävi heti selväksi, että tämä oli vanhan ajan pornokauppa, jossa myytiin ainoastaan lehtiä, dvd- ja vhs-filmejä. Tutkailimme kiinnostuneen oloisesti värikkäitä, notkuvia hyllyrivejä ja supattelimme samalla toimintasuunnitelmaamme. Mielessä pyöri, mitäköhän kauppias ja asiakas mahtoivat meistä tuumia. Ajattelivat varmaan, että olimme tulleet hakemaan omaan käyttöömme jotain materiaalia.

Asiakas poistui ja palasimme ensimmäiseen huoneeseen. Kerroimme myyjälle keitä olemme, mistä tulemme ja mitä aiomme. Saimme luvan haastatteluun. Oli jotenkin kiusallista siirtää katsetta pois haastateltavasta, sillä joka puolella kauppaa, niin seinällä olevissa julisteissa kuin pöydällä lojuvissa lehdissä ja hyllyjen filmikoteloissa verkkokalvoillemme piirtyi jalkoväliään levittäviä naisia ja seksiaktia. Tuntui, että olimme ihan väärässä paikassa. Yritimme silti pitää yllä mitään hätkähtämättömän tutkijan vaikutelmaa rennosti, ilmekään värähtämättä.

Saimme selville, että talo oli rakennettu 1900-luvun alussa, kun kauppiaan isoäiti oli palannut Amerikasta ja hänen aviomiehensä jäänyt töihin suolakaivoksiin. Isoäidin perustama siirtomaatavarakauppa toimi Hakkilan puutalossa 1960-luvulle asti, jolloin pojanpoika Kalle, haastateltavamme, palasi armeijasta ja pisti pystyyn peliluolan. Erityisesti 1970-luvulla se oli tärkeä nuorison kokoontumispaikka alueella. 

Kun rahapelimonopoli siirtyi valtiolle 1980-luvulla, piti keksiä jotain muuta ja pelit vaihtuivat pornoon. ”Ennen mä aina sanoin, että kyllä mies jotain keksii. Mut en sano enää koskaan sitä. Se ei oo helppoo!” Kalle harmitteli, että seksivideobisnes on siirtynyt nettiin ja tämä näkyy myös Hakkilan asiakasvirroissa. 70-vuotias kauppias pitää kuitenkin liikkeen pyörittämisestä, sillä onhan se ”helpompaa kuin kotona istuisi”. Saa olla rauhassa, kun vaimo ei ole käskemässä. Tosin kauppias antoi tunnustusta vaimolleen, joka käy tuuraamassa liikkeessä ruokatuntien ajan. Muuten naisia ei tässä kaupassa vieraile. 

Jälkikäteen ajatellen pornokauppavierailumme merkitys ei välttämättä ollut kovin kummoinen museon kokoelmien tai tulevan näyttelyn kannalta. Parinkymmenen minuutin haastattelu jäi vähän pintapuoliseksi, johtuen ehkä siitä, että etukäteen laadittua haastattelurunkoa ei ollut. Myös vuorovaikutustilanne tuntui junnaavan paikallaan ja vastaukset olivat täsmällisen lyhyitä. Aiheesta oli loppujen lopuksi vaikea repiä kysymyksiä.

Mutta tällaista sattuu. Haastatteluja ja nykydokumentointeja tehdessä harvemmin etukäteen tietää, mitä tallennuksessa jää käteen. Vuosien varrella olemme huomanneet, että ei voi onnistuakaan, jos ei joskus siirry pois omalta mukavuusalueeltaan. Niin kuin jo opinnoissamme meille iskostettiin, kansatieteilijä tarttuu aiheeseen kuin aiheeseen avoimin mielin ja intohimoisesti. Tilanteessa kuin tilanteessa, paikassa kuin paikassa on aina jotakin uutta opittavaa.

uolimatta kriittisistä jälkiajatuksistamme, tämä ei ollut turha reissu. Saatuamme tallennetuksi pienen kappaleen paikallishistoriaa, poistuimme liikkeestä mustan muovipussin kanssa. Saimme lahjoituksena vanhoja käytöstä poistettuja vhs- ja dvd-kasetteja, joista joku saattaa vielä hyvinkin päätyä Vantaan kaupunginmuseon vitriiniin Suomen itsenäisyysjuhlavuonna 2017. 

museoamanuenssit Anna ja Mari